Kansallisgalleria - Taidekokoelmat

Queer-katse kokoelmiin – kokoelmien toisin lukeminen

1. Intro

Eva, Adele
Seuraa tulevaisuudesta

Kummallinen queer

Queer on englanninkielen sana, joka tarkoitti alun perin omituista, kummallista tai normien vastaista. Myöhemmin siitä tuli haukkumasana, jolla kuvailtiin epäsopivaksi koettua seksuaalisuutta, kuten homoseksuaalisuutta. Queer on nykyään käytössä myös toisella tavalla. Toisin ymmärrettynä se merkitsee kapinallisuutta ja tasapäistämisen vastustamista – kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia kuin toisten. Nykyään queer ymmärretään normien kyseenalaistamisena ja haastamisena. Tämän lisäksi se ymmärretään myös teorian ja käytännön yhteispelinä. Liian usein teoria ja käytäntö on nähty toisilleen vastakkaisina tapoina hahmottaa maailmaa, mutta queer kyseenalaistaa myös tämän ”itsestäänselvyyden”.

Toisinlukemisen taito

Toisin lukeminen on keino katsoa tai ajatella historiaa tai muita asioita vaihtoehtoisilla tavoilla. Historiaa luonnehditaan usein voittajien kirjoittamaksi, sillä näkökulman ja sen mitä pidetään tärkeänä, on useimmiten jäljelle jääneen, siis voittaneen, tulkitsijan tuotosta. Aina ei kuitenkaan ole näin, vaan historia voidaan myös ymmärtää kokoelmaksi erilaisia kertomuksia, joista mikään ei ole täysin objektiivinen, mutta joiden erilaisista näkökulmista tarkasteltuna kokonaiskuva on aika edustava. Historiaa ei myöskään aina tule ajatella muuttumattomana, vaan pikemminkin tarinana, jonka juonen kertojan näkökulma määrittää. Toisinlukeminen ja toisin tulkitseminen ovatkin tällöin tapoja hahmottaa menneisyyttä.

2. Hallitsijoiden kuvia ja tanssijattaria

Beck, David, mukaan
Kuningatar Kristiina

Välillä historian merkitys ei-heteroseksuaaleille on ollut siinä, miten sieltä on löytynyt samastumiskohteita. Hyvä esimerkki menneisyyden samastumiskohteesta on Ruotsin kuningatar Kristiina (1626–1689), joka ei suostunut noudattamaan aikansa käsityksiä siitä, mikä on naisille sopivaa käyttäytymistä. Häntä pidettiin jo aikalaistensa mielestä androgyynisena eli miehisiä ja naisellisia piirteitä sekoittavana hahmona. Hän piti lyhyitä hiuksia, miekkaili ja käyttäytyi muutenkin epänaisellisina pidetyillä tavoilla. Davis Beckin alkuperäisteoksen mukaan tehdyssä maalauksessa hänet on kuvattu kuitenkin pitkähiuksisena ja kallisarvoiseen mekkoon sonnustautuneena.

Roslin, Alexander, ateljee
Kuningas Kustaa III

Kuningas Kustaa IIIin (1746–1792) aikalaiset ja jälkimaailma ovat tulkinneet usein homoseksuaalina, joka oli kiinnostuneempi taiteen keräämisestä ja teatterista kuin miehekkäämmiksi mielletyistä asioista saati sitten vaimostaan. Alexander Roslinin ateljeen tekemäksi arvioidussa muotokuvassa Kustaa III on kuvattu asemansa mukaisessa hoviasussa kunniamerkkeineen. Hallitsijoiden muotokuvissa oli tuolloin ja nykyään tärkeää edustavuus ja vallanmerkkien näkyminen.

Reinhard, Aurora
Eksoottinen tanssijatar (omakuva)

Muotokuva voi kuitenkin olla paljon muutakin, sillä esimerkiksi Aurora Reinhardin (1975) valokuvassa Eksoottinen tanssijatar (omakuva) vuodelta 2006 näemme taiteilijan monitulkintaisella tavalla kuvattuna (Exotic Dancer (self-portrait); Eksoottinen tanssijatar (omakuva); Exotisk dansös (självporträtt), 2006, N-2008-71) Hänet voisi tulkita sekä naiseksi, joka on pukeutunut mieheksi, että mieheksi, joka on ehostautunut tavalla, jota yleensä pidetään naisellisena. Reinhard näyttääkin meille sen, miten sama henkilö voi yhtä aikaa olla sekä miehekkyyden että naisellisuuden tunnusmerkit täyttävä ja kuinka paljon omat ennakkokäsityksemme vaikuttavat taideteosten ymmärtämiseen.

3. Ihmeelliset faunit

Taideteosten taustalla olevat tarinat voivat olla samoja, mutta lopputulos saattaakin näyttää hyvin erilaiselta esimerkiksi silloin, kun taiteilija valmistaa oman tulkintansa tunnetusta tarinasta. Esimerkistä käyvät Tobias Sergelin Fauni (1774) ja Jukka Korkeilan Nimetön (lepäävä satyyri), 2003, joissa molemmissa esiintyy antiikin tarinoiden hahmoja. Antiikin tarinoissa faunit olivat puoleksi eläimiä ja puoleksi ihmisen kaltaisia ja hakeutuivat usein rakkauden perässä milloin kenenkin kanssa tekemisiin. Satyyrit olivat faunien sukulaisia, joille rakkaus ja muut nautinnot olivat myös kovin tärkeitä. Sergelin Fauni on valkoisesta marmorista veistetty alaston mies, jolla on kuitenkin faunin suipot korvat ja pieni häntä kertomassa hänen fauniudestaan. Korkeilan satyyri, joka on periaatteessa eri hahmo kuin fauni, nojailee maahan, mutta hän edustaa rehevämpää ja lihaisempaa tyyppiä. Hän voisi olla Silenius, joka oli kypsä satyyri ja iältään varttuneempi ja ruumiiltaan suurikokoisempi.

Korkeila, Jukka
Nimetön (lepäävä satyyri)

4. Henkilökohtainen tarina

Pietilä, Tuulikki
Colloquio di donne

Välillä saman sukupuoleen koskevan halun ja rakkauden historiaa ja todellisuutta on kirjoitettu todellisten henkilöiden esimerkin tai elämän perusteella, jolloin esimerkiksi enemmän tai vähemmän julkisuudessa avoimesti omasta elämästään ja seksuaalisuudesta puhuneiden ihmisten merkitys on ollut tärkeä oman identiteetin etsijöille. Esimerkistä käyvät vaikkapa taiteilijapariskunta Tove Jansson (1914–2001) ja Tuulikki Pietilä (1917–2009), joiden teosten omaelämäkerrallisuudesta on ollut paljon keskustelua niin tutkimuksissa kuin muuallakin. Tuulikki Pietilä Colloquio di Donne, 1952.

5. Uusin silmin

tuntematon
Kaksi naista

Toisin lukeminen ei välttämättä edellytä henkilöhistoriaan menemistä tai henkilön ”todellisen” identiteetin selvittämistä, vaan toisin lukeminen liittyy usein myös siihen, miten vaiettu tai hiljainen tieto saadaan näkyville. Kulttuureissa, joissa naisen seksuaalisuus tulkittiin epäitsenäiseksi tai miehelle kuuluvaksi, ei naisten välistä rakkautta ole juurikaan käsitelty avoimesti. Tällaisesta mahdollisuudesta on kuitenkin ollut mahdollista puhua viittauksen omaisesti tai ylipäätään liikkua ystävyyden ja rakkauden, rakkauden ja läheisyyden tai fyysisen rakkauden ja henkisen läheisyyden välimaastossa. Esimerkiksi tämän tuntemattoman taiteilijan Kaksi naista intialaisen miniatyyrin kohdalla naisten välistä suhdetta ei ole kuvattu sen yksityiskohtaisemmin, mutta pelkästään tämänkin mahdollisuuden pohtiminen tekee historian hahmottamisestamme erilaista.

Uotila, Aukusti
Soitannollisen kodin sisäkuva

Aukusti Uotilan Soitannollisen kodin sisäkuvan (1879) tilanne hahmottuu sangen erilaisena, jos tulkitsemme kahden naisen muodostavan oman perheensä rakkaussuhteen perusteella, kuin hahmottamalla heidän suhteensa jollakin muulla tavalla. Toisaalta 1800-luvun syvän ystävyyden ihanne perustui johonkin sellaiseen molemminpuoliseen kokemukseen, joka sekoitti ystävyyden ja rakkauden käsitteitä tavalla, joka ei ole palautettavissa parisuhteen muuttamiseksi ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi.

6. Ystävyys ja yhteistyö

Jansson, Karl Emanuel
"Nuoruudenystävän" muotokuva (Hjalmar Montell)

Ystävyyden teema oli tärkeä 1800-luvun taiteilijoille, joille ystävä saattoi edustaa eräänlaista sielunkumppania tai kaksosta, jonka merkitys oli äärimmäisen tärkeä oman persoonallisuuden kehittymisen kannalta. Nuoruuden, jonka katsottiin edustavan tuolloinkin ihmisen kehittymistä omaksi itsekseen, ystävät olivat erityisen merkityksellisiä ja heistä löytyy paljon muotokuvia tai muita teoksia. Esimerkistä käy vaikkapa Karl Emanuel Janssonin "Nuoruudenystävän" muotokuva (Hjalmar Montell), 1866.

Lindsten, Leo
Ylösnousemus

Toisin lukeminen voi olla myös taiteilijoiden keino luoda omia versioitaan taidehistorian merkkiteoksista. Sangen hyvä esimerkki on Leo Lindstenin (1943–1988) Ylösnousemus (1969), joka on taiteilijan versio Magnus Enckellin (1870–1925) kahdesta teoksesta: nimittäin Tampereen tuomiokirkossa olevaa Ylösnousemusta (1907) ja Ateneumin Heräämistä (1894). Lindsten on yhdistänyt omassa maalauksessaan kaksi tunnistettavaa teosta, minkä lisäksi voimme tunnistaa sieltä hänen kollegoitaan ja ystäviään. Kuvataiteilija Olli Lyytikäinen on haudassa, vasemmalla näemme ensin Lindstenin itsensä ja hänen vieressään kirjallisuusarvostelija Harry Forsblomin. Taiteilija Matti Juhani Koponen löytyy taas maalauksesta, joka on sijoitettu teoksen keskelle.

Enckell, Magnus
Herääminen

Kyseisen teoksen alkuperäisversion on tehnyt taas Magnus Enckell, joka pohti siinä seksuaalisuuden syntyä, mielenliikkeitä ja taiteen alkuperää.

7. Antiikin lumo

Takanen, Johannes
Narkissos, luonnos

Nuorena kuolleen kuvanveistäjä Johannes Takasen veistoksessa Narkissos, esimerkiksi antiikin Rooman kirjailija Ovidiuksen tarinasta tunnettu nuorukainen, on syventynyt omaan kuvajaiseensa. Narkissoksen tarinasta esiintyy lukemattomia ja eriaikaisia muunnelmia, jolloin sen merkitys olisi vaihdellen samaan sukupuolta kohdistuvan halun, itserakkauden tai itsensä tuntemisen välimaastossa. Joskus Narkissoksesta tuli jopa taiteen keksijä, sillä hän havainnollisti kuvan mahdin rakastumalla omaan kuvajaiseensa, jota hän luuli toiseksi nuorukaiseksi. Takanen on kuvannut teoksessaan perinteisen aiheen niin, että nuoren miehen vartalo taipuu kontrapostoksi nimetyllä tavalla. Narkissos on omissa ajatuksissaan, on ilmeistä että hänen oma kauneutensa on vanginnut hänet pysyvästi.

Alexandre Evariste Fragonardin (1780–1850) Bacchus-juhlassa todistamme roomalaisten viinin jumalan Bacchuksen seuraajien kemuja, jossa kaksi naista vasemmalla on toistensa syleilyssä. Teos on esimerkki siitä, miten seksuaalisuutta on monissa yhteyksissä käsitelty. Se on liitetty johonkin merkittävään ja arvostettuun, usein myös menneisyydessä tapahtuneeseen, tarinaan tai muuhun ainekseen, jolloin teoksen olemassaoloa on voitu puolustaa sillä, ettei se käsittele ainoastaan seksuaalisuutta, vaan myös jotakin muuta. Tässä muuna toimii antiikin Rooman kulttuuri ja uskonto, mutta taiteilija tuntuu olleen kovin kiinnostunut juhlijoiden aistillisuudesta ja alastomuudesta.

8. Kuvan täsmällinen viehätys

Tom of Finland
Piirustus

Hyvin toisenlaista alastomuutta tapaamme Tom of Finlandin (Touko Laaksonen 1920–1991) teoksissa, joissa seksuaalisuus on oikeastaan pääasia. Tom of Finland alkoi käyttää salanimeä aloittaessaan 1950-luvulla alastonkuviensa piirtämisen, koska hän ei halunnut julkisuutta itselleen. Vasta 1980-luvulla hänen teoksensa saivat huomiota taiteilijan kotimaassa, vaikka hänen piirroksensa olivatkin olleet jo pitkään äärimmäisen tunnettuja pitkin muuta maailmaa. Tom of Finlandin teokset olivat vuosikymmeniä ja ovat edelleen samastumiskohteita monille homomiehille, jotka kokevat taiteilijan teoksien olleen keskeinen osa positiivisen itsetunnon rakentamisessa ja oman identiteetin löytämisessä.

Vertangen, Daniel
Diana ja kylpeviä nymfejä

Daniel Vertangenin Diana ja kylpeviä nymfejä esittää metsästyksen jumalatar Dianaa seurueineen. Kreikkalaisten ja roomalaisten jumalat ja jumalattaret olivat välillä ihmisenhahmoisia ja vaikuttivat inhimillisiltä, mutta heillä ei ollut ihmisten yhteisöllisiä rajoituksia. Esimerkiksi jumalatar Diana oli mahtava ja saattoi tehdä kaikenlaista, vaikka olikin nainen. Tämä ei ollut mahdollista hänen ihmissisarilleen, joiden elämää leimasivat lukuisat säännöt ja rajoitukset. Dianan ja hänen seurueensa voi myös tulkita eräänlaiseksi naisten omaksi yhteisöksi, jossa he määrittelevät omat säätönsä.

9. Irti leimoista ja luokitteluista

Viggo Wallensköldin (1969) teoksissa tapaamme paljon hahmoja, jotka tuntuvat olevan erilaisten luokittelujen välimaastossa. Tapaamme parrakkaita naisia, miehiä joilla on rinnat, raajattomia ihmisiä tai sitten henkilöitä joissa jokin aavistuksenomainen tuntuu olevan eri tavalla kuin osamme odottaa. Kaikki heistä on kuvattu alastomina kuin tasa-arvon merkeissä. Wallensköldin tapa kuvata henkilöhahmojaan puhuu kaikkien ihmisten yhteenkuuluvaisuudesta, joka on kuitenkin mahdollista kaikkien erilaisuuden vuoksi. Esimerkiksi Prinsessa (2004) on kuvaus ihmisten oikeudesta olla oma itsensä ja siitä, miten jokainen keho on kaunis, vaikka se ei välttämättä vastaisikaan tavanomaisia käsityksiä kauneudesta.

Kauhanen, Pekka
Keltainen

Gun Holmströmin (1964) Jokaisen oma kohtu kertoo raskaana olevan naisen tarinan, jossa hän kertoo toimivansa sijaissynnyttäjänä miesparille, joka tulee toimimaan lapsen vanhempina. Teoksen nimi viittaa englantilaisen kirjailijan Virginia Woolfin lausahdukseen omasta huoneesta, omasta tilasta, jossa voi toteuttaa itseään. Holmströmin teos kysyy, kuka on oikeutettu vanhemmuuteen. Teoksen valmistumisajankohtana ajatus kahden samaa sukupuolta olevan henkilön vanhemmuudesta alkoi nousta julkisen keskustelunaiheeksi, vaikka moisia perheitä oli ollut olemassa jo pitkään.

10. Mikä on identiteetti?

Rodin, Auguste
Ovidiuksen Metamorfoosit

1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa ihmiset alkoivat yhä enemmän pohtia identiteettejään. Pohdintoja sukupuolista ja seksuaalisuuksista esiintyi yhtälailla kirjallisuudessa ja taiteessa kuin esimeriksi psykologiassa tai lääketieteessä. Esimerkiksi Auguste Rodinin Helvetin portti -teokseen liittyvät veistostoisinnot kuvaavat naisten välistä rakkautta. Teoksen kiinnostavuus syntyy siitä, että sen aiheena oleva naisten homoseksuaalisuus hahmotettiin 1800-luvun lopun Ranskassa sekä äärimmäisen uudenaikaisena, jopa muodikkaana, mutta siitä puhuttiin paljon antiikin Kreikan ja Rooman tarinoiden avulla.

Vallgren, Ville
Rakkauden kukka (Lumpeenlehtimalja)

Rodinin tavoin suomalainen Ville Vallgren käsitteli teoksessaan Rakkauden kukka (Lumpeenlehtimalja) (1894) naisten välistä rakkautta. Pienikokoinen veistos oli muutenkin vahvasti valmistumisajankohtansa hengessä kiinni, sillä siinä yhdistyvät sekä taideteoksen että koristeellisen käyttöesineen ajatukset.

11. Taidetta identiteeteistä

Vallgren, Ville
August Strindbergin rintakuva

Ville Vallgren kuvasi ruotsalaista kirjailija August Strindbergiä rintakuvassa, jossa näemme erään aikakautensa tunnetuimman kuuluisuuden, joka kirjoitti laajasti sukupuolien välisistä suhteista ja aikansa sukupuolinormeja ylittävistä suhteista niin kirjoissaan kuin kirjeissäänkin. Strindbergin teokset sekoittivat kaunokirjallisuuden ja todellisuuden kuvauksen teemoja toisiinsa ja niitä tulkittiinkin usein omaelämänkerrallisina, vaikkei asia ollutkaan aivan niin yksiselitteinen.

Gallen-Kallela, Akseli
Tali ja Adolf Paulin exlibris

Strindbergin tuttavapiiriin kuulunut ruotsalaissaksalainen kirjailija Adolf Paul (1863–1943) kirjoitti ensimmäisen Suomessa ilmestyneen novellikokoelman, jossa käsiteltiin homoseksuaalisuutta ja muitakin aikanaan äärimmäisen uusina pidettyjä teemoja. Paulin ja hänen vaimonsa Talin yhteisessä ex libriksessä, eli kirjanomistajamerkissä Akseli Gallen-Kallela on kuvannut karjalaistyylisen talon, joka taidegrafiikan ohella edusti kaikkein uusinta uutta mitä suomalaisessa taidemaailmassa oli tapahtumassa 1890-luvun lopulla. Taiteilijat olivat kiinnostuneita esimerkiksi rakentamisen tyyleistä ja taiteellisesta ilmaisusta, mutta he keskustelivat paljon myös identiteeteistä ja ajankohtaisuuksista.

12. Nykyajan kuvastot

Fiikus-laulu on Greta Hällfors-Sipilän kuvaus 1920-luvun helsinkiläisestä kaupunkielämästä, johon kuuluivat jazz-musiikki, naisten lyhyeksi leikatut hiukset ja innostuminen kaupunkilaisuudesta. Niin kutsuttua jazz-aikaa leimasi Suomessa jännitteisyys kansainvälisen ja kansallisen kulttuurin välillä. Greta Hällfors-Sipilä ja hänen puolisonsa Sulho Sipilä olivat kiinnostuneita aikansa kansainvälisestä nykytaiteesta, josta he poimivat ideoita ja kuvasivat omaa elämäänsä tiukasti ajanhermolla olevalla tyylillä. Teoksessa on vauhdikas tunnelma, joka perustuu saman näkymän kuvaamiseen yhtä aikaa monesta näkökulmasta, jonka Hällfors-Sipilä oppi kubisteilta, joiden tyyli oli teoksen valmistumisaikana vielä uuden uutta ja sangen kuohuttavaa. Teoksen nimessä oleva fikusta käytettiin tuolloin myös homomiehen kutsumanimenä.

Helene Schjerfbeckin Veljenpoika-paperiteoksessa tapaamme taiteilijan veljenpojan Måns Schjerfbeckin (1897–1973), joka on kuvattu modernin kaupunkilaismiehen tavoin. Hän ei ole alkuvoimainen tai lihaksiaan pullisteleva mies, vaan aavistuksen verran naismainen parraton mies. Moderniteetista ja modernista taiteesta tuli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkuvuosikymmenillä miltei synonyymeja uusille käsityksille naisten ja miesten roolista ja heille sopivasta käytöksestä. Moderni eli nykyaikainen taide nähtiin yhteiskunnan tilan suorana tuotteena, ja sitä arvosteltiin epäsopivuudesta ja liiallisesta kapinallisuudesta. Månsin piirteissä ei ole mitään muuta erityisen miehekkääksi koettua lukuun ottamatta hänen leukaansa, jota lovi korostaa. Muuten hänen ulkonäkönsä ei erityisemmin yhdisty miehisinä tai naisellisina pidettyihin tunnusmerkkeihin, vaan on yksinkertaisesti vain Måns.

13. Nykytaiteen moniarvoisuus

Pekka Syrjälän Ruma (1997) esittelee ruman ja kauniin käsin kosketeltavan yhdistelmänä, jossa kaunokirjoitettu ja söpö vaaleanpunainen julistaa olevansa ruma. Kauneuden ja rumuuden sekoittaminen on eräs nykytaiteelle ominaiseksi ajatelluista keinoista, joka on historiallisesti käytössä jo 1800-luvulta saakka, kun taide alkoi tutkia myös ympäröivää ja todellisuutta entistä määrätietoisemmin eikä ollut enää yksinomaan kiinnostunut taiteesta. Syrjälän teoksen leikkisyys on myös suunnattu ihmisille, joille vaaleanpunainen on sukupuolisidonnainen väri, joka sopii vain tytöille. Tämä on kuitenkin vain suhteellisen tuore ilmiö, sillä aikaisemmin vaaleansininen oli tyttöjen väri ja vaaleanpunainen taas poikien.

Hákon, Hulda
Auringossa: joukko ihmisiä, erilaisia elämäntapoja

Islantilaisen taiteilija Hulda Hákonin (s. 1956) Auringossa: joukko ihmisiä, erilaisia elämäntapoja -veistoksessa (1990) törmää toiseen moderniteettiin yhdistettyyn piirteeseen. Yksilöllisen elämän idea, jossa jokainen voi muovata elämästään omanlaistaan, on eräs moderniteetin tunnusmerkkeinä pidetyistä piirteistä, joka tapahtuu ihmisten muuttaessa suurempiin kaupunkeihin ja jättäessään suvun ja perheen perinteet taakseen. Hákonin teoksen pariskunniksi tulkittavissa olevissa veistospareissa on sekä nais- että miespareja, jotka on kuvattu samaan yhteyteen naismiesparien kanssa. Tässä suhteessa teos puhuu yksilöllistymisestä ja siitä, miten rakkaussuhde voi löytyä myös oman sukupuolen parista.

14. Mikä on sukupuoli?

Hietanen, Helena
Naisellinen vika

Kysymys sukupuoliroolien merkityksestä on askarruttanut taiteilijoita pitkään, sillä esimerkiksi Helena Hietasen Naisellinen vika (1993) ja Zoltan Popovitsin Anatomia vs. kohtalo (1972) ovat teoksia, jotka pysäyttävät meidät pohtimaan arkisia ajatuksiamme sukupuolista ja niiden merkityksistä. Kyseisiä teoksia yhdistää ruumiin ja mielen välisen yhteyden kyseenalaistaminen ja sen kysyminen, onko sukupuoli ruumiillista vai mitä se ylipäätään on?

Popovits, Zoltan
Anatomia vs. kohtalo

15. Roolihahmoja ja naamiohuveja

Stiina Saariston Scarletissa (2004) kohtaamme teoksen joka on toisaalta omakuvamainen, mutta joka voisi myös nimensä perusteella viitata Tuulenviemää-romaanin tai sen pohjalta tehdyn elokuvan päähenkilöön Scarlett O’Haraan, joka on eräs 1900-luvun tunnetuimpia hahmoja. Scarlett on kuvattu sekä kirjassa että elokuvassa naisena, joka kieltäytyy tavanomaisesta roolista ja haluaa löytää oman tiensä. Tässä suhteessa Saariston Scarlet on kirjalliselle tai elokuvalliselle edeltäjälleen uskollinen, että maalauksen naiskuva ei noudata tavanomaisia käsityksiämme siitä, mikä on naisille sopivaa tai millaisia naisten tulisi olla. Humoristisessa teoksessa jättiläiskokoiselta vaikuttava Scarlett leikkii nukeilla, jotka ovat kaikki miehiä. Toisin sanoen hänellä on kaikki langat käsissään. Saariston teoksessa lasten, tai tyttöjen, nukkeleikki muuttuu aikuisten ihmissuhdepeliksi.

Björk, Jakob
Kreivitär Jacqueline Elisabet Gyldenstolpe

Jakob Björkin (1727/8–1793) Kreivitär Jacqueline Elisabet Gyldenstolpen muotokuvassa tapaamme naamiota pitelevän naisen, joka on joko juuri riisunut tai on pukemassa henkilöllisyyttään peittävää naamaria. Naamiaiset ja karnevaalit ovat perinteisesti olleet tilaisuuksia, joissa ihmiset voivat hetkeksi heittää arkiminänsä sivuun ja kokeilla jotakin muuta kuin tavallisesti. Erilaisten arkisten roolien ympärikääntäminen on myös voinut olla vapauttava kokemus, jossa naamioituva ihminen on voinut kokea astuvansa tavanomaisen ulkopuolelle, ainakin hetkeksi. Tämä on voinut tarkoittaa niin yhteiskuntaroolien tai sukupuoliroolien ylittämistä, jolloin esimerkiksi yhteiskunnan kieltämät tai halveksumat teot ovat voineet olla vähemmän raskauttavia. Esimerkistä käy se, miten vielä 1940- ja 1950-luvuilla ristiinpukeutujat käyttivät oman sukupuolensa alusvaatteita, koska tällöin he saattoivat kertoa poliisille olevansa matkalla naamiaisiin. Naisten housuja ei tuolloin paheksuttu enää kovinkaan paljoa, mutta miehen pukeutuminen leninkiin tai hameeseen oli tavatonta ja kummallista.

16. Yksinkertaisen moninaista

Eva, Adele
Seuraa tulevaisuudesta

EVA ja ADELE muodostavat taiteilijayksikön, vaikka heitä on kaksi. He ovat teoksissaan ja elämässään halunneet elää ja työskennellä yhdessä jo vuodesta 1989 lähtien. Taiteilijat virallistivat suhteensa naisina vuonna 2011, kun Saksan lainsäädäntö teki mahdolliseksi sen, että anatomisesti mies voi mennä naimisiin naisena, jos hän kokee olevansa nainen. Taiteilijat ovat vuosikymmenien aikana liikkuneet ja esiintyneet julkisuudessa kuin epäsymmetrisinä kaksosina. Ja samalla nostaneet esiin kysymyksen siitä pitääkö sukupuoli määritellä ja minkä takia?

Särestöniemi, Reidar
Ilves, joka luuli olevansa jaguaari

Reidar Särestöniemen Ilves joka luuli olevansa jaguaari (1970) on kuvaus ilveksestä, joka arvelee olevansa jaguaari. Särestöniemi (1925–1981) oli aikansa suosikkitaiteilijoita, joka koki ulkopuolisuutta moni tavoin. Syyksi on milloin tulkittu hänen kaupallinen ja julkinen menestyksensä, asumisensa Lapissa tai hänen homoseksuaalisuutensa. Tämä maalaus saa uudenlaisia sävyjä, jos pohdimme sen erilaisia mahdollisia tulkintoja edellisten esimerkkien välissä. Uhanalainen ilves, joka on ainoita luonnonvaraisia kissaeläimiä Suomessa, luuleekin olevansa jaguaari. Se voisi olla kuvaus sekä taiteilijan rakastamasta Lapista että seksuaalisuudesta, sillä kaikki Särestöniemen eläinhahmot on kuvattu huomattavan selkeästi miehisin tunnusmerkein varustettuina, minkä lisäksi se on kuvaus yrityksestä sulautua joukkoon.

17. Kuoleman ja seksuaalisuuden kuvia

Palsa, Kalervo
"Älä unohda viikatetta, ystävä"

Kalervo Palsa (1947–1987) asui samalla paikkakunnalla kuin Särestöniemi, mutta hän ei eläessään tullut samalla tavalla suuren yleisön tuntemaksi kuin kollegansa. Kuoltuaan hänestä on tullut esimerkki väärinymmärretystä taiteilijasta, jonka teokset ovat liian rajuja miellyttääkseen tavallisen taiteenharrastajan makua. Vaikka näin ei olekaan, on helppo uskoa, että Palsan taide oli aikaansa edellä, koska esimerkiksi seksuaalisuuden käsittelemisestä tuli kuvataiteessa vasta 1990-luvulla laajemmin hyväksytty teema. Palsan aiheet kuolema ja seksuaalisuus ovat kiinni 1900-luvun erilaisissa ajattelumuodoissa, niin tieteellisissä kuin taiteellisissakin, sillä keskeiseksi kysymykseksi muodostui kysymys oman itsen ja elämän ymmärtämisestä.

Palsa, Kalervo
Kaikki runkkaavat

Käsikirjoitus ja teksti: taidehistorioitsija Juha-Heikki Tihinen

Mukana myös

Rita Paqvalén, projektipäällikkö, Kulttuuria kaikille -palvelu

Leena Hannula, museolehtori, Sinebrychoffin taidemuseo

Eija Liukkonen, kehitysjohtaja, Valtion taidemuseo, Kehys

Anja Olavinen, museolehtori, Ateneumin taidemuseo

Minna Raitmaa, vastaava museolehtori, Nykytaiteen museo Kiasma

Valtion taidemuseo 2013