Kansallisgalleria - Taidekokoelmat

Helene Schjerfbeckin matkassa

Tällä reitillä tutustutaan rakastetun taiteilijan, Helene Schjerfbeckin teoksiin koko hänen pitkän uransa ajalta. Schjerfbeck siirtyi historiamaalauksesta arkitodellisuuden kuvaamiseen ja kehitti lopulta hänelle tunnusomaisen pelkistetyn tyylinsä.

1. HELENE SCHJERFBECKIN MATKASSA

Helene Schjerfbeck (1862–1946) oli tuottelias taiteilija. Ateneumin taidemuseon kokoelmissa on noin kaksi sataa Schjerfbeckin teosta, joista puolet on piirustuksia. Tälle reitille on valittu Ateneumin kokoelmista teoksia Schjerfbeckin uran alusta 1870-luvulta aina uran lopulle 1940-luvulle saakka.

Mukana on tärkeimpiä aiheita, tuttuja teoksia ja joitain tuntemattomampiakin, kaikilta kahdeksalta vuosikymmeneltä. Tämä reitti keskittyy hänen taiteeseensa ja itse teoksiin. Schjerfbeckin oma ääni kuuluu kirjesitaateissa.

Toiveeni maailmassa on ollut istua huomaamattomana ja maalata, aloittaa jokaisen epäonnistumisen jälkeen alusta ja toivoa yhden kerran tekeväni hyvän teoksen. Julkisuus on minulle kauhistus. (Kirje Einar Reuterille 15.2.1939) (T)

2. LAPSUUDEN PIIRUSTUKSET

Schjerfbeck, Helene
Luonnoskirjan sivu, Kissa; Kaneja

Helene Schjerfbeckin lapsuuden luonnoskirjassa vuosilta 1872–74 on lyijykynäpiirroksia lapsen elämänpiiristä: eläimiä, ympäröivää luontoa ja kodin esineitä. Hän on piirtänyt erilaisia aiheita ja kokeillut kuvata henkilöitä sekä erilaisia materiaaleja. Piirustus kissasta on tehty 29.4.1872. Tuolloin Schjerfbeck oli vasta 9-vuotias, sillä hän täytti heinäkuussa 10 vuotta. Kanit on piirretty vuoden lopussa 12.12.1872.

Lyijykynäpiirustukset ovat taidokkaita noin kymmenvuotiaan lapsen tekemiksi. Hänellä oli kyky havainnoida ympäröivää maailmaa tarkasti sekä hahmottaa muodot paperille. Taidokkaat piirustukset herättivät kotiopettajan huomion, ja hän pääsi aloittamaan taideopinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vain 11-vuotiaana vuonna 1873, vaikka ikäraja oli 12 vuotta. Piirustuskoulua tärkeämpi oli kuitenkin Ranskassa opiskelleen taiteilija Adolf von Beckerin pitämä yksityisakatemia, jossa Schjerfbeck opiskeli 1877–79.

Katso koko luonnoskirja.

3. HISTORIAMAALAUS

Schjerfbeck, Helene
Haavoittunut soturi hangella

Historiamaalausta pidettiin 1800-luvulla arvostetuimpana maalaustaiteen lajina. Vuosina 1879 ja 1880 Schjerfbeck luonnosteli monia historiallisia aiheita. Hän tarttui vakavaan ja vaativaan aiheeseen saadakseen nuorena taiteilijana arvostusta.

Maalauksen Haavoittunut soturi hangella (1880) aiheena on Suomen sota 1808–09. Kyseessä ei kuitenkaan ole ylevä taistelukuvaus, vaan Schjerfbeck on keskittynyt yksilöön, kuolevaan soturiin, jolla nimellä hän myös itse teosta kutsui. Maalauksessa huomio kiinnittyy sotilaan hahmoon ja koivuun, joka muodostaa peilikuvan vartalon asennolle.

Maalaus ostettiin Suomen Taideyhdistyksen kokoelmiin. Schjerfbeckille myönnettiin Senaatin matka-apuraha, ja hän saattoi syksyllä 1880 lähteä Pariisiin jatkamaan taideopintojaan.

Schjerfbeck, Helene
Luonnos maalaukseen Haavoittunut soturi hangella

Taidokkaasti maalatun talvimaiseman sekä raukean asennon lisäksi maalauksessa kasvot ovat tärkeä tunnelmaa luova tekijä.

Tämän osoittaa huolellinen kasvotutkielma luonnoskirjassa. Sotilaan silmät ovat puoliksi avoinna, ja maalauksessa posket punertavat, joten hän on vielä elossa. Schjerfbeck on siis kuvannut ohikiitävän hetken ennen kuolemaa.

Katso koko luonnoskirja.

4. NATURALISMI

Schjerfbeck, Helene
Pikkusiskoaan ruokkiva poika

Mieluiten olen maalannut köyhiä herkkiä lapsia, en tiedä kiinnostaako se ketään. (Kirje Einar Reuterille 8.1.1918) (T)

Maalaus kuvaa arkista tilannetta, poikaa syöttämässä pienempää sisartaan. He ovat köyhiä lapsia, sillä heillä on yllään yksinkertaiset ja paikatut vaatteet, ja pojan puukengistä työntyy olkia. Schjerfbeck maalasi lapsiaiheen 1881 Bretagnessa, Ranskassa. Leveä siveltimenkäyttö ja maanläheiset värit viittaavat ranskalaiseen naturalismiin, johon Schjerfbeck oli tutustunut opiskeltuaan Pariisissa syksystä 1880 kevääseen 1881.

Teosta arvosteltiin suomalaisissa lehdissä, sillä aihetta pidettiin rumana ja vähäpätöisenä. Kasvonpiirteiden rumuudesta huolimatta maalauksessa katsottiin olevan jotain viehättävää. Pahennusta herätti se, että maalaus on isokokoinen (115 x 94,5 cm), mutta aiheeltaan vaatimaton. Lisäksi karkea maalauspinta, jossa siveltimenvedot näkyvät, koettiin keskeneräiseksi.

Schjerfbeck itse oli ihastunut malleihin, sillä hän näki bretonilaisissa "jotain niin kaunista, raikasta ja alkuperäistä", ja välitti tämän tunteen maalaukseensa.

5. AIHEEN PELKISTÄMINEN

Schjerfbeck, Helene
Ovi (Vanha luostarinsali)

Schjerfbeck maalasi teoksen Ovi (Vanha luostarinsali) 1884 Trémalon kappelissa, Pont-Avenissa, toisella matkallaan Bretagnessa. Maalaus on pelkistetty, ja sommitelma on tarkoin harkittu ja yksinkertainen.

Teoksessa aihe lähes katoaa. Kiehtovaa on suljettu ovi ja sen takaa pilkottava valo. Maalauksen tarkoituksena ei ole ollut todellisuuden kuvaus ja tilailluusion esittäminen, vaan Schjerfbeck pyrki taiteessaan uudenlaiseen, pelkistetympään esittämiseen.

6. KOPIOT

Schjerfbeck, Helene
Infantinna Maria Teresia, kopio Velázquezin mukaan

Schjerfbeck maalasi kopion Velázquezin maalauksesta Infanta Margarita Teresa vaaleanpunaisessa asussa, (n. 1653–54). Kopiointi liittyi Suomen Taideyhdistyksen pyrkimykseen saada omiin kokoelmiinsa jäljennökset eurooppalaisten suurten mestareiden taideteoksista. Nuoret taiteilijat tekivät kopioita, joista he saivat palkkion.

Schjerfbeck matkusti helmikuussa 1894 Wieniin. Kunsthistoriches Museumissa hän jäljensi Velázquezin maalauksen sekä Hans Holbein nuoremman John Chambersin muotokuvan (n. 1543). Yhteensä Schjerfbeck maalasi vuosina 1886–94 kuusi jäljennöstä, jotka liitettiin Valtion kopiokokoelmaan. Maalauksista saamilla palkkioilla Schjerfbeck saattoi matkustaa, ja hän jatkoi Wienistä matkaansa Firenzeen.

Kopioiminen on perinteisesti kuulunut taideopetukseen. Jäljentäminen oli tapa oppia vanhojen mestareiden tekniikasta ja värinkäytöstä. Myöhemmin Schjerfbeck maalasi esimerkiksi El Grecon teoksista uustulkintoja. Nämä eivät olleet varsinaisia kopioita vaan itsenäisiä, esikuvan hengessä toteutettuja taideteoksia.

Minä ihastun vanhaan yhä enemmän ja enemmän, vanhat taiteilijat ovat kuin ilmestys, kun heitä kauan tutkii, ja sen voi parhaiten tehdä jäljentämällä heitä. (Kirje Maria Wiikille 1894) (H)

7. TOISINNOT

Schjerfbeck, Helene
Ompelijatar (Työläisnainen)

1900-luvun alussa Schjerfbeck kehitti oman tunnusomaisen tyylinsä, oman synteesinsä, joka perustui mustan ja ruskean sävyistä muodostuvaan harmoniaan ja tasaisiin väripintoihin.

Ompelijatar (1905) on tästä hyvä esimerkki. Lanteilta nauhassa roikkuvat sakset viittaavat ammattiin, mutta nainen ei ole työn touhussa, vaan uppoutunut ajatuksiinsa.

Mallin olemus oli Schjerfbeckille hyvin tärkeä.

Viime viikolla otin yhden [mallin] muuttaakseni päätä mutta totesin, ettei yhden päätä voi yhdistää toisen vartaloon, ei edes huonossa maalauksessa. Pään, käsien ja jalkojen luonteessa on jotain yhdenmukaista. (Kirje Maria Wiikille 16.10.1907) (S)

Schjerfbeck kuvasi paljon naisia kotiympäristössään. Usein mallina oli oma äiti, jonka kanssa hän asui Hyvinkäällä vuosina 1902–23.

Schjerfbeck, Helene
Ompelijatar, puolivartalokuva (Työläisnainen)

Taidekauppias Gösta Stenman oli tutustunut Helene Schjerfbeckiin vuonna 1913. Stenman toimi hänen neuvonantajanaan, järjesteli näyttelyitä ja tuki taiteilijaa taloudellisesti ostamalla hänen teoksiaan. Mallien puutteessa Stenman ehdotti, että Schjerfbeck maalaisi uuden version vuonna 1905 maalatusta Ompelijattaresta, jota hän piti Schjerfbeckin päätyönä.

Vuonna 1927 maalatun Ompelijattaren toisinto on puolivartalokuva, ikään kuin lähikuva alkuperäisestä maalauksesta. Toteutus on yksinkertaisempi ja tyylitellympi. Ääriviivoja on korostettu mustalla ohuella öljymaalilla. Alkuperäisen maalauksen pehmeys on muuttunut.

Toisinnot Schjerfbeck maalasi usein painokuvan mukaan. Hän piti toisintojen maalaamista rauhallisena työnä, mutta toisaalta hänestä oli kummallista palata nuoruuden tekniikkansa pariin.

Stenman oli tyytyväinen ja tilasi lisää toisintoja, muun muassa teoksista Toipilas, Varjo muurilla ja monesta muusta nuoruuden teoksesta.

8. LAPSIAIHEET

Schjerfbeck, Helene
Halkopoika I

Schjerfbeck maalasi paljon lapsiaiheita. Ateneumin Halkopoika I on vuodelta 1910–11, mutta hän teki maalauksesta useita versioita. Aihe on pelkistetty, siinä keskitytty vain oleelliseen: pojan ilmeeseen ja asentoon.

Schjerfbeck itse koki, että maalaus kuvasti hyvin hänen taiteellisia pyrkimyksiään.

Teoksessa näkyy Schjerfbeckin tapa työstää maalausta, pyyhkiä ja raapia väriä pois. Taustassa on jäljellä vain aavistus sinertävästä väristä. Se on käsitelty vanhanoloiseksi, ja kasvot on maalattu vaalealla värillä, joka nostaa ne esille. Ääriviivoja on korostettu öljymaalilla ja väriliidulla. Pinta on karhea ja kiilloton. Teoksessa on muutoin maanläheiset sävyt, mutta huulet on korostettu punaisella ja silmät sinisellä.

Eräs henkilö sanoi sen juuri valmistuttua, että se teki voimakkaan, vaikkakin epätodellisen vaikutuksen. Silloin minä en tiennyt mitään epätodellisuudesta taiteessa, mutta en minä todellisuusilluusiotakaan ole etsinyt.

(Kirje Einar Reuterille 29.7.1916) (T)

Maalauksen mallina oli Einar Sahrman, joka asui Schjerfbeckin naapurissa Hyvinkäällä ja auttoi puiden pilkkomisessa ja veden kantamisessa.

Schjerfbeck, Helene
Tyttö hiekkakuopassa

Lapsi pitää maalata niin kuin lapset maalaavat.**

** spontaanisti (Kirje Einar Reuterille 8.4.1920) (T)

Tyttö hiekkakuopassa -teos on valoisa maalaus. Tytön kyyristynyt asento on kuvattu herttaisesti.

Schjerfbeck maalasi enimmäkseen öljyvärillä, mutta halusi välttää kiillon. Tyttö hiekkakuopassa -maalauksessa Schjerfbeck on käyttänyt temperaa, joka on mattapintainen maali.

Malleja oli usein vaikea saada. Jotain aitoutta Schjerfbeck haki kuvatessaan lapsia:

Lapsillakaan ei ole aikaa koulun takia, vain muutamalla villikolla, jotka eivät saa kasvatusta, ja he ovat yleensä sivistyneempiä kuin koululaiset, ja luonnollisempia, pidän heistä enemmän. (Kirje Maria Wiikille 25.10.1916) (S)

9. TYYLITTELY

Olen ajatellut erästä kuvaa, veljeni pitää kädessään punaista koteloa, kaksi päätä kumartuu yli, 'perhekoru'. Kuvan aihe on näiden 3 pään nojautuminen ja ehkä korkea tausta, punainen. (Kirje Einar Reuterille 27.8.1915) (T)

Schjerfbeck ajatteli Perhekorua (1915–16) tehdessään alun pitäen sommitelmaa, ja tyylitteli maalauksen naishahmot. Punainen tausta tuo maalaukseen lämpöä. Punaiset huulet ja korurasia luovat maalaukseen rytmin.

Schjerfbeckin tyylittely, pelkistäminen, tasaiset väripinnat ja perspektiivin puute hänen maalauksissaan kertovat muun muassa kiinnostuksesta japanilaiseen puupiirrokseen, mikä oli yleistä tuon ajan taiteilijoilla.

10. ASETELMAT

Schjerfbeck, Helene
Punaiset omenat

Schjerfbeck maalasi asetelmia läpi uransa, erityisesti kukkia maljakossa ja hedelmiä. Punaisissa omenissa (1915) on herkulliset värit, paksut väripinnat ja siveltimen lisäksi Schjerfbeck on käyttänyt palettiveistä saadakseen tasaisen väripinnan. Hehkuvaa punaista väriä on korostettu vastavärillä, vihreällä ääriviivalla. Maalauksessa on monia eri värejä: erilaisia vihreän sävyjä, jopa sinapinkeltaista, vaaleanpunaista ja taustassa siniviolettia. Värit on sommiteltu hienosti, sillä ne tasapainottavat toisiaan.

Schjerfbeck koki omenat vaikeimmiksi maalattaviksi hedelmiksi. Hän muisteli myöhemmin nuoruutensa Pariisin vaikutteita ja esimerkiksi arvostamansa ranskalaistaiteilijan Paul Cézannen maalauksia omenoista. Erityisesti häntä kiehtoi Cézannen värinkäyttö.

…väriasioissa m.m. Cézanne käytti aivan mahdottomia värejä rinnakkain, lopputuloksesta tuli harmoninen, koska hän käytti jokaista väriä aina oikean määrän. Täydellinen lopputulos ei synny pelkästään sävystä vaan kunkin sävyn määrästä. Miten usein yksi siveltimenveto tekeekään hyvää ja seuraava sipaisu samalla värillä pilaa. (Kirje Maria Wiikille 3.8.1916) (S)

Schjerfbeck, Helene
Vihreä asetelma

Vihreä asetelma (n. 1930) perustuu vihreän sävyillä maalattuihin hedelmiin. Schjerfbeckin tapa työskennellä oli hidas: hän saattoi maalata päärynöitä ja omenia niin kauan, että ne mätänivät. Asetelmissa Schjerfbeck pystyi keskittymään maalaamisen olennaisiin kysymyksiin: väreihin, muotoihin ja sommitteluun.

Marie [taiteilijatoveri Maria Wiik] oli sitä mieltä, että minun pitäisi maalata kukkia, niiden 'sielua', mutta otin silti hedelmiä ja etsin nyt luumun sielua. Oikeastaan sen takia, että minun täytyy päästä vähän lähemmäs todellisuutta kuin ihmisiä ja kukkia maalatessa ehtii päästä, maalaan nyt katoavaisen ja sitten vadin kaikessa rauhassa. Outoa vain, että silloin kun yrittää pelkästään tehdä kaiken oikein, lopputuloksesta tulee kuollut ja mielenkiinnoton niin kuin kaikesta muustakin elämässä. (Kirje Helena Westermarckille 6.8.1913) (S)

11. KOHTI ABSTRAKTIA

Schjerfbeck, Helene
Vanha panimo (Sommitelma)

Schjerfbeck ei koskaan luopunut esittävästä aiheesta, mutta maisemamaalaus Vanha panimo (1918) on lähellä abstraktia, ei-esittävää taidetta. Oikeassa reunassa puu rajaa kuvapinnan, ja vasemmassa reunassa keskellä voi kuvitella rakennuksen, vanhan panimon, katon, mutta muutoin se on lähes tunnistamaton.

Sommitelma on hieno, väripinnat ovat maalauksellisia. Aihe katoaa, ja keskeiseksi nousevat värit: vihreän eri sävyt, harmaa, aavistus vaaleansinistä, musta taustalla.

12. MODERNI HENKILÖKUVA

Schjerfbeck, Helene
Moderni koulutyttö

Muotokuvahan on mielenkiintoisinta mitä on, ajankuvaa ilman sentimentaalisia lisukkeita. (Kirje Maria Wiikille talvella 1907) (S)

Modernissa koulutytössä (1928) on tasaiset vaaleat väripinnat, joissa on mukana hiukan roosan sävyä. Kauluksen vihreä reuna sekä punaiset huulet muodostavat teoksen väripisteet. Lisäksi korostuksia on tehty valkoisella kauluksessa sekä rinnassa olevassa ruusukkeessa. Silmissä on tummat varjot. Tausta on maalattu ohuella maalilla, josta maalauspohja osin paistaa läpi. Malli on tuskin tunnistettavissa.

Schjerfbeck maalasi ennen kaikkea henkilökuvia, sillä hänen mielestään ei "mikään ole niin mielenkiintoista kuin ihmiskasvot", kuten hän kirjoitti taiteilijaystävälleen Helena Westermarckille 23.10.1929. Schjerfbeck ei niinkään maalannut näköiskuvia, vaan hän pyrki kuvaamaan henkilön ominaislaadun ja välitti sen tunteen, joka hänelle muodostui mallin ja taiteilijan välisessä kohtaamisessa.

Sanoit jotain sellaista, että minä yksinkertaistan kaikkea – enpä tiedä, minä näen sillä tavalla, ilman yksityiskohtia ja ilman pieniä tummia pisteitä siellä täällä. (Kirje Maria Wiikille 15.11.1916) (S)

13. LITOGRAFIAT

Toipilas vuodelta 1888 on rakastetuimpia Schjerfbeckin teoksia. Sairas lapsi -teema oli tavallinen 1800-luvun taiteessa. Schjerfbeck maalasi teoksen Englannissa St. Ivesissä, Cornwallissa, jossa hän oli kesästä 1887 kevääseen 1888.

Maalaus on Schjerfbeckin viimeinen naturalistinen, objektiiviseen todellisuuden kuvaukseen pyrkivä maalaus, mutta samalla se on askel kohti sisäistyneempää taidekäsitystä. Maalauksessa valonkäsittely on taidokasta, ja huomio kiinnittyy tytön kasvoihin ja silmullaan olevaan oksaan, jota hän pitelee kädessään.

Maalaus on usein nähty taiteilijan eräänlaisena omakuvana ja siitä on kirjoitettu enemmän.

Schjerfbeckillä oli usein vaikeuksia saada malleja. Taidekauppias Gösta Stenman innosti Schjerfbeckiä tekemään vanhoista maalauksistaan toisintoja litografioina. Uuden tekniikan aloittaminen 76-vuotiaana oli Schjerfbeckille hankalaa. Litografiassa kuva piirretään rasvaliidulla kalkkikivelle tai metallilevylle, josta se painetaan paperille.

Schjerfbeckin tapa työstää viivaa, ennen kuin se oikea löytyy, ei onnistu litografiassa, jossa pitäisi suoraan piirtää valmis viiva. Hän tuskaili tekniikan kanssa.

Olin kovasti suunnitelmia vastaan, ei minulla ole tarvittavaa piirustustapaa, minä pyyhin pois aina viivaa viivan jälkeen kunnes pysähdyn yhteen, joka saa jäädä. Tämä ei käy rasvaliidulla paperille, levylle, ja jos niin teen, mitään ei synny – ja sitten piirtäminen peilikuvana, oikealle kun tulee olla vasemmalle. (Kirje Einar Reuterille 15.2.1939) (T)

Toipilas-litografiassa (1938–39) alkuperäisen teoksen yksityiskohdat on karsittu. Merkille pantavaa on se, että Schjerfbeck ei toteuttanut teosta peilikuvana vaan piirsi kuvan levylle samoin kuin maalauksessa, minkä takia se on painaessa paperille muuttunut peilikuvaksi.

14. OMAKUVAT

Schjerfbeck, Helene
Punatäpläinen omakuva

Helene Schjerfbeck maalasi noin 40 omakuvaa, joista noin puolet viimeisinä elinvuosinaan 1940-luvulla. Yksi tunnetuimpia omakuvia on tilauksena syntynyt Mustataustainen omakuva (1915), josta Leena Ahtola-Moorhouse on kirjoittanut.

Punatäpläisen omakuvan (1944) hahmo on jähmettynyt ja melko eloton, mutta punainen siveltimenveto huulella tuo elonmerkin. Schjerfbeckin ilmaisu vapautuu erityisesti omakuvissa, joissa hän tarkastelee itseään säälimättömästi.

Mutta vanhuuden väsymys on jotain aivan muuta, myös vapauttavaa – menköön niin kuin menee, jäljellä pensselinvedon herkkyys. Frans Hals ja Rembrandt olivat silloin parhaimmillaan. (Kirje Einar Reuterille 28.11.1926) (T)

Vuosina 1942–44 Schjerfbeck asui Nummelassa Luontolan parantolassa ja viimeiset vuodet 1944–45 Tukholmassa Saltsjöbadenin kylpylässä. Näinä vuosina hän maalasi paitsi omakuvia, myös kukka-asetelmia sekä henkilökuvia hoitajista.

Schjerfbeck, Helene
Omakuva, en face I

Myöhäisimmissä omakuvissaan Schjerfbeck tutkiskelee vanhenevia kasvojaan. Omakuvassa, en face I (1945) kasvot on kuvattu lähes suoraan edestä, mutta katse on käännetty sivuun. Maalaus on samanaikaisesti hauras ja voimakas.

Viimeiseen asti Schjerfbeck halusi olla rehellinen. Hän oli muun muassa kirjoittanut vuonna 1944 kirjeessään serkuntytär Dora Estlanderille, että taiteilijat, jotka ovat omakuvissaan kaunistelleet itseään, ovat ikäviä.

Viimeisimmät omakuvat ovat piirustuksia, joissa on kuvattuna ainoastaan kallon muoto, silmänaukot, suu ja nenä. Pelkistetyimmät muistuttavat pääkalloa. Niistä aistii kuoleman läheisyyden.

15. KÄSIKIRJOITUS JA LÄHTEET

Schjerfbeck, Helene
Ruusuja vihreässä maljakossa

Käsikirjoitus ja teksti: taidehistorioitsija Siina Hälikkä, Valtion taidemuseo, Kehys 2012

Kirjesitaatit ovat Schjerfbeckin kirjoittamista kirjeistä taiteilijaystävilleen Helena Westermarckille, Maria Wiikille sekä ystävälleen Einar Reuterille (alias H. Ahtela). Einar Reuter oli metsänhoitaja, taidemaalari ja taiteenharrastaja, johon Schjerfbeck tutustui vuonna 1915 ja jonka kanssa hän saattoi vaihtaa ajatuksiaan erityisesti taiteesta.

Kirjesitaatit kirjoista:

(T) = Taiteilija on tunteen työläinen. Helene Schjerfbeckin taiteesta ja elämästä, toim. Marjatta Levanto. Museopedagogisen yksikön julkaisuja 2, Helsinki: Valtion taidemuseo 1992

(S) = Silti minä maalaan. Taiteilijan kirjeitä Maria Wiikille. toim. Lena Holger. Helsinki: SKS 2011

(H) = Helene Schjerfbeck. Elämäkuvan ääriviivoja. Appelberg, Hanna ja Eilif. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949

Konttinen, Riitta: Oma tie, Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2004

Lähteet:

Ahtola-Moorhouse, Leena: Helene Schjerfbeck -elämäkerta, Helene Schjerfbeck – 150 vuotta. Helsinki: Ateneumin taidemuseo / Valtion taidemuseo, 2012

Ahtola-Moorhouse, Leena: Helene Schjerfbeckin omakuvista, Helene Schjerfbeck. Helsinki: Ateneum, 1992

Appelberg, Hanna ja Eilif: Helene Schjerfbeck. Elämäkuvan ääriviivoja. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949

Konttinen, Riitta: Oma tie, Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2004

Sarajas-Korte, Salme: Tie synteesiin, Helene Schjerfbeck. Helsinki: Ateneum, 1992