Kansallisgalleria - Taidekokoelmat

Kolmas paratiisi, I-sarja

Hankintaperusteet

Maailmankuulu Michelangelo Pistoletto oli 1960-luvulla Arte Povera -taidesuuntauksen keskeinen toimija, ja hänet tunnetaan maalauksistaan, esineteoksistaan ja veistoksistaan. Myöhemmällä urallaan hänen taiteessaan on korostunut kokonaistaideteokseen pyrkivä kollektiivinen toiminta. Hän perusti 1996 taidekaupunki Cittadellarten Biellaan, tavoitteena luoda eri tieteen- ja taiteenaloja uusilla tavoilla yhdistävä tutkimuskeskus, jonka päämääränä on syventää keskustelua luonnon ja teknologian, taiteen ja tieteen sekä innovatiivisuuden ja tradition yhteensovittamisesta ja etsiä ratkaisua maailmaa ravisteleviin kriiseihin, kuten ilmastonmuutokseen.Pistoletto matkusti Kuusamoon ja Lappiin keväällä 2015 monitieteisen suomalais-italialaisen tutkimusryhmän kutsumana keskustellen pohjoisesta ulottuvuudesta. Myös Kiasmassa kuultiin Pistolettoa tässä yhteydessä, ja hän lahjoitti vierailun aikana Kiasman kokoelmiin Kolmatta paratiisia kuvaavan piirroksensa. Kolmannen paratiisin symboli on äärettömyyden symbolista sovellettu, kolmesta ympyrästä koostuva merkki, jossa äärimmäiset ympyrät viittaavat Pistoletton mukaan luonnosta ammentavaan ihmiskuvaan ja teknologisoituneeseen ihmiskuvaan, kun taas keskimmäinen ympyrä merkitsee näiden kahden polariteetin uudenlaista ja luovaa kohtaamista, kolmatta paratiisia, jonka ihmiskunnan pitää löytää ja kehittää.Pistoletton mukaan tiede, teknologia, taide, kulttuuri ja politiikka tulee suunnata takaisin luonnon arvoihin, ja sitoutua palaamaan yhteisiin periaatteisiin ja eettisyyteen, jotta elämä maapallolla tulevaisuudessa olisi mahdollista.Kolmannen paratiisin symboli on saanut lukuisia erilaisia ilmentymiä Pistoletton taiteessa vuodesta 2002. Tunnetuin näistä lienee taiteilijan Bosco di Assisiin toteuttama symbolin muotoinen laaja maataideteos. (AM)

lahjoitus 1.4.2015, N-2015-16