Kansallisgalleria - Taidekokoelmat

Herman ja Elisabeth Hallonbladin taidekokoelma

Kokoelma

Kokoelmasta

Herman ja Elisabeth Hallonblad hankkivat eläessään jonkin verran taideteoksia lähinnä kotinsa esineiksi. Niistä päätyi Elisabeth Hallonbladin kuoleman jälkeen vuonna 1909 Suomen Taideyhdistykselle 13 teosta. Yksi kodin teos, Walter Runebergin marmoriveistos Amor ja Bacchus lapsina (1881) oli tullut Taideyhdistyksen kokoelmaan pariskunnan lahjoituksena jo 1881. Hallonbladien Sortavalan kodin kokoelmaan kuului sellaisia Suomen varhaistaiteen merkkiteoksia kuin Ferdinand von Wrightin Metsoja soitimella (1862), E. J. Löfgrenin Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär (1864) ja Walter Runebergin Nukkuva Amor (1875). Pariskunnan keskinäisen testamentin tuloksena Suomen Taideyhdistys sai 200 000 markkaa, josta muodostettiin lahjoittajien nimeä kantava rahasto. Sen koroilla tuli ostaa "ansiokkaiden suomalaisten taiteilijoiden teoksia". rahaston koroilla hankittiin 1909-1943 kotimaista taidetta Suomen Taideyhdistyksen kokoelmaan. Yhteensä teoksia hankittiin tällä tavoin 171 teosta, joista yksi teos on sadan originaalipiirustuksen kuvasalkku. Kaikkineen Herman ja Elisabeth Hallonbladin taidekokoelmaan kuuluu täten laskutavasta riippuen joko 185 tai 284 teosta. Suomen Taideyhdistyksen kokoelmat siirtyivät 1939 Suomen taideakatemian säätiölle ja 1990 Valtion taidemuseolle.

Vuosina 1909-1943 kokoelmaan hankittiin monia suomalaisen taiteen merkkiteoksia. Valinnasta päättivät Taideyhdistyksen ja sittemmin taideakatemian säätiön asiantuntijat. Merkittävimmistä teoksista voidaan mainita Akseli Gallen-Kallelan Ensi opetus (1887-1889), Magnus Enckellin Fantasia (1895), Tyko Sallisen Alaston (1911), Helene Schjerfbeckin Mustataustainen omakuva (1915), Väinö Kunnaksen Harmaa tanssi (1928) ja Otto Mäkilän Kesäyö (1938). Hankinnoilla oli erityisen suuri merkitys etenkin maailmansotien välisenä aikana, jolloin julkisin varoin tehdyt taideteosostot jäivät varsin vähiin. Yksi mielenkiintoinen osa Hallonbladien kokoelmahankinnoista ovat taiteilijoiden omakuvat, joita Suomen Taideyhdistys tilasi 1910-luvun puolivälissä rahaston koroilla. Schjerfbeckin Mustataustaisen omakuvan ohella näin saatiin kokoelmiin esimerkiksi Ellen Thesleffin Omakuva vuodelta 1916, Hugo Simbergin Omakuva vuodelta 1914 ja Tyko Sallisen Omakuva vuodelta 1914.

Keräilijästä

Herman Hallonblad (1825-1894) ja Elisabeth Hallonblad (o.s. Siitoin, 1831-1907) asuivat ja vaikuttivat Sortavalan pitäjässä, Sortavalassa, Käkisalmella, Helsingissä ja lyhyen aikaa myös Hämeessä, jossa he omistivat 1860- ja 1870-lukujen taitteessa Laukon kartanon. Herman Hallonblad toimi Käkisalmen pormestarina, 1862 perustetun Suomen Yhdyspankin johtajana Helsingissä ja tilanomistajana Karjalassa. Hän oli myös sijoittaja ja puolisonsa Elisabethin huomattavan omaisuuden haltija. Juristiksi opiskellut Herman Hallonblad nimitettiin valtioneuvokseksi 1888. Parhaiten hänet ilmeisesti tunnetaan Sortavalan seminaarin tukijana. Sillä ja muilla alueen tueksi tehdyillä lahjoituksilla tuli olemaan suuri merkitys Sortavalan seudun ja koko Karjalan taloudelliselle ja henkiselle kehitykselle sekä alueen suomalaiskansallisen kulttuurin voimistumiselle. Aatteellisesti Herman oli suomenmielinen ruotsinkielinen liberaali. Elisabeth Hallonblad oli sortavalalaisen suurkauppiaan Ivan Siitoinin tytär ja uskonnoltaan ortodoksi. Elisabethin kotona puhuttiin Venäjää ja suomea ja hän sai ajan sivistyneistölle ominaisen kasvatuksen. Pariskunta säilytti oman uskontonsa myös avioitumisen jälkeen, Herman oli siis luterilainen. Ei tiedetä tarkkaan, kumpi heistä oli kiinnostuneempi kuvataiteista, mutta lehdistössä taidehankinnat kirjattiin Herman Hallonbladin nimiin. Molemmat olivat jäsenenä sekä Suomen Taideyhdistyksessä että Suomen Taiteilijaseurassa. Pariskunnalla ei ollut yhteisiä lapsia.

Kirjoittaja: Timo Huusko Marjo-Riitta Simpasen tutkimukseen Helmiä Ateneumista – Laatokan Karjalan mesenaatit Herman ja Elisabeth Hallonblad (Ateneumin julkaisut no 58, Helsinki 2008) nojautuen.