Kansallisgalleria - Taidekokoelmat

?action=image&iid=O0102300&profile=topicartworkbignew
?action=image&iid=O0102300&profile=full
Lampela, Kalle: Pääoma
artwork/N-2013-9/O0102300
Kuva: Kansallisgalleria / Virtanen, Petri

Pääoma

Hankintaperusteet

Kalle Lampela on toteuttanut taiteen poliittisuutta tarkastelevat teoksensa Esteettinen teoria ja Pääoma kopioimalla konekirjoituskoneella kyseiset teokset uudelleen paperiarkeille. Teokset käsittelevät representaation kritiikkiä. Karl Marxin Pääoma on toisinnettu punaisella värinauhalla ja Theodor Adornon Esteettisen teorian mustalla, jolloin ne muodostavat lähes monokromaattiset pinnat. ”Ostin luonnonvalkoisen syväpainopaperiarkin kooltaan 76 x 110 cm. Taittelin arkin nelinkertaisesti, ahdoin sen koneeseen ja aloin kirjoittaa ilman riviväliä. Rivivälin 1 saa Triumphilla vääntämällä säätövipua kaksi kertaa rivin lopussa. Väänsin vain kerran. Näin teksti tarttui ilman riviväliä kiinni aina edelliseen riviin. Kirjoitin tekstiä neljästä suunnasta, ylhäältä alas, alhaalta ylös, vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle: eli kun olin päässyt taittelemani paperiosuuden loppuun, käänsin sen ylösalaisin ja kirjoitin jo kirjoitetun tekstin päälle. Käsittelin samalla tavalla kaikki pystysuorat ja vaakatasoiset suikaleet. Kirjoitin niin kauan, että paperi tummui ja teksti kadotti luettavuutensa. Paperi myös hapertui työprosessin aikana, siihen tuli reikiä ja repeämiä, joista tuli osa työn esteettistä ulkoasua. Paperi säilyi kuitenkin kokonaisena arkkina työn loppuun saakka.” Teosparissa esteettinen ja poliittinen teoria, käsityö ja käsitetaide kietoutuvat yhteen. Lampela avaa teoksillaan kiinnostavan näkökulman työn käsitteen pohdintaan. Hän esittää teostensa pohjalta kaksi väitettä diskursiivisuudesta ja käsityöstä, jotka hän alun perin teki Handwerke-näyttelyynsä Titanik-galleriaan Turkuun vuonna 2010. Lampela esittää teostensa kautta väitöskirjassaan kaksi väitettä: ensinnä, että: ”Taiteilijan poliittista sitoutuneisuutta ei huomaa välttämättä teosten pinnoilta, vaikka teokset olisivat perustavasti poliittisia” ja toiseksi: ”Ajatus selvästä ja saavutettavasta poliittisen sitoutumisen ilmaisusta on absurdi ja naurettava.” Teoksen pyrkimyksenä Lampelalla olikin taidepuheessa ilmenevien dikotomioiden ylittäminen esteettisen ja poliittisen välillä. Työskentelyllään hän haluaa määrittää taiteilijan kaksoisroolia tutkijana ja taiteilijana nyky-yhteiskunnassa. Teos tuo Kiasman kokoelmaan päivitetyn version siitä, miten käsitetaide ja poliittinen taide voivat sisältää myös esteettisen ulottuvuuden. LH