Kansallisgalleria - Taidekokoelmat

?action=image&iid=O0244100&profile=topicartworkbignew
?action=image&iid=O0244100&profile=full
Taanila, Mika: Suomen sähköisin kunta
artwork/N-2013-46/O0244100

Suomen sähköisin kunta

Hankintaperusteet

Kolmikuvaisessa videoinstallaatiossaan Suomen sähköisin kunta Mika Taanila seuraa vuonna 2005 Eurajoella alkanutta Olkiluodon kolmannen ydinvoimalayksikön rakentamista. Teos valmistui vuonna 2012 ja se sai ensi-iltansa dOCUMENTA (13) näyttelyssä Kasselissa. Eurajoki on tullut tunnetuksi paremmin teollisuudestaan kuin kauniista maisemistaan: kunnassa sijaitsee kaksi maamme neljästä toimivasta ydinvoimalayksiköstä, joissa tuotetaan lähes viidennes koko maan käyttämästä sähköstä. Suurikokoisen ja pitkäkestoisen rakennusprojektin ohella teoksen aiheena on myös ydinvoimalaa ympäröivä alue ihmisineen, peltoineen, metsineen ja jokineen. Teos on saanut nimensä Eurajoen kunnan taannoisesta mainoslauseesta, jonka taiteilija huomasi tienvarsikyltissä yhdellä lukuisista kuvausmatkoistaan.Suomen sähköisin kunta -installaatio rinnastaa massiivisen voimalatyömaan rakennuskuvat kuviin huolto- ja korjaustoimenpiteistä Olkiluodon saaren vanhemmissa voimalayksiköissä sekä kuviin ympäröivän Eurajoen kunnan taajamista ja niiden arkielämästä. Teoksessa teknologian, ihmisen ja luonnon välinen suhde nousee tarkastelun kohteeksi, kuten myös monissa aiemmissa Taanilan teoksissa (esim. Tulevaisuus ei ole entisensä, 2002 ja Futuro – Tulevaisuuden olotila, 1998). Suorana kannanottona ydinvoiman puolesta tai sitä vastaan taiteilija ei teostaan kuitenkaan näe, vaan paremminkin aiheen ”spekulatiivisena” pohdintana, joka jättää teoksen katsojille paljon liikkumavaraa. Aiempiin Taanilan, taiteen ja tieteen leikkauspinnalla liikkuviin teoksiin verrattuna Suomen sähköisin kunta on aiheensa puolesta kuitenkin selkeästi yhteiskunnallinen teos.Sinisävyiseen veistosmaiseen tilaan installoidun, ja lähes 16-metriä leveän, liikkuvan kuvan triptyykin avulla on helppo tuoda esille sekä rakennushankkeen mahtavaa mittakaavaa kuin myös sen lähes käsittämätöntä monimutkaisuutta. Samalla tavoin esitysmuoto mahdollistaa laajat panoraamat sekä voimalasaaresta ihmisen muokkaamana ympäristönä kuin myös lähialueen luonnosta ja agraariympäristöstä, jota halkoo sähkökaapeleiden ja voimajohtopylväiden viidakko. Mika Taanila ja Jussi Eerola ovat seuranneet rakennushanketta sen alusta asti. Installaatio pohjautuu heidän tekeillä olevaan pitkään seurantadokumenttiin Atomin paluu. LH(Teksti perustuu Kati T Kivisen artikkeliin ”NÄKYVÄÄ SÄTEILYÄ: Luova dokumentaarisuus ja kokemuksellisuutta korostava esseistinen muoto Mika Taanilan videoinstallaatiossa Suomen sähköisin kunta”.)

osto 3.10.2013, N-2013-46